Tag Archives: lapset

Yksivuotiskuvaus-Lari-Lappalainen-7.jpg

Wäinön yksivuotiskuvaus

Muutamia valikoituja otoksia Wäinö-pojan yksivuotiskuvauksista. Tarkoituksena oli kuvata vain ulkona, mutta minulla oli sattumalta toiset kuvaukset juuri loppumassa lähistöllä, joten päätimme ottaa nopeasti muutamia perheruutuja edellisen setin valoilla. Tämän jälkeen siirryimme syksyiseen Kaivopuistoon, jossa otimme lähinnä soolokuvia pojasta. Wäinö oli niin tavattoman kiinnostunut omasta ultraäänikuvastaan, että siitä kuvan saaminen otti oman aikansa – taulu kun kääntyi salamannopeasti aina takaisin päin kuvattavaa.

Posted in Children, Helsinki, Nature, People Also tagged , , , , , |
Onnimanni-Lari-Lappalainen-100.jpg

Kasvatettu Töölössä

Töölöläinen päiväkoti Onnimanni vietti elokuussa 40-vuotissyntymäpäivään. Päivä alkoi leikkipuisto Taivallahden, tuttavallisemmin Taiviksen, pihasta. Sekä vanhemmat että lapset pääsivät juoksemaan kunniakierroksia ja tutustumaan kaaoksen rajamailla kulkevaan leikkiin, jossa räyh-räyhit muuttavat piip-piippejä räyh-räyheiksi, ellei ambulanssi pelasta räyh-räyhiä takaisin piip-piipiksi – ja niin edelleen. 😀 Varsinaiset juhallisuudet vietettiin Onnimannin pihalla, jonne oli saatu pystytettyä niin kahvilaa kuin pomppulinnaa. Alemmas pihalle viritetystä teltasta kuultiin päivän mittään musiikkiesityksiä päiväkotilaisten vanhempien […]

Posted in Events, Helsinki, People Also tagged , , , , , , |