Category Archives: Helsinki

Merimelojien-maja-Lari-Lappalainen-18.jpg

Hääjuhlat Merimelojien majalla

Suomen ilmastossa syksyisissä häissä on kuvaajan kannalta kolme haastetta kesään verrattuna: Ympäristön värittömyys, sateisuus ja aikainen pimeys. Näissä syyshäissä ei onneksi ollut tietoakaan edellämainituista tekijöistä. Puut olivat komeissa ruskan sävyissä, sadetta ei näkynyt ja hääjuhlat vietettiin merenrannassa, jossa valon voi käyttää viimeiseen jälkihehkun rippeeseen asti. Potretteja kuvattiin ensin Meilahdessa, Humallahden kallioilla ja läheisessä puistossa. Vähän hävettää myöntää, että tutustuin ko. kallioihin vasta viime kesänä ensimmäistä […]

Also posted in Events, People, Weddings Tagged , , , , , , |

Usko hyvän (timelapsen) tekemiseen, osa 2

Pääsin tekemään Helsingin tuomiokirkkoseurakunnalle kaksi mainosvideota liittyen loka-marraskuun seurakuntavaaleihin. Ensimmäinen video esitteli perinteisemmän videon keinoin luottamushenkilöiden toimintaa ja kehotti asettumaan ehdolle vaaleihin. Jälkimmäinen video on mainos ja muistutus siitä, että päätösvalta on lopulta aina äänestäjällä. Sain kakkosvideon toteuttamiseen vapaammat kädet, ja mieleeni tuli heti, että haluan käyttää timelapse-videota. Jos 2000-luvun lopun kuvaustrendi oli karkkimainen HDR-kuvaus, alkoi 2010-luku timelapse-kuvauksen suurtuottaja-aikakautena. Nopeutettuun videokuvaan verrattuna valokuvakameralla pitkää, hidasta […]

Also posted in Events, People, Street Tagged , , , , , |
Yksivuotiskuvaus-Lari-Lappalainen-7.jpg

Wäinön yksivuotiskuvaus

Muutamia valikoituja otoksia Wäinö-pojan yksivuotiskuvauksista. Tarkoituksena oli kuvata vain ulkona, mutta minulla oli sattumalta toiset kuvaukset juuri loppumassa lähistöllä, joten päätimme ottaa nopeasti muutamia perheruutuja edellisen setin valoilla. Tämän jälkeen siirryimme syksyiseen Kaivopuistoon, jossa otimme lähinnä soolokuvia pojasta. Wäinö oli niin tavattoman kiinnostunut omasta ultraäänikuvastaan, että siitä kuvan saaminen otti oman aikansa – taulu kun kääntyi salamannopeasti aina takaisin päin kuvattavaa.

Also posted in Children, Nature, People Tagged , , , , , , |
Onnimanni-Lari-Lappalainen-100.jpg

Kasvatettu Töölössä

Töölöläinen päiväkoti Onnimanni vietti elokuussa 40-vuotissyntymäpäivään. Päivä alkoi leikkipuisto Taivallahden, tuttavallisemmin Taiviksen, pihasta. Sekä vanhemmat että lapset pääsivät juoksemaan kunniakierroksia ja tutustumaan kaaoksen rajamailla kulkevaan leikkiin, jossa räyh-räyhit muuttavat piip-piippejä räyh-räyheiksi, ellei ambulanssi pelasta räyh-räyhiä takaisin piip-piipiksi – ja niin edelleen. 😀 Varsinaiset juhallisuudet vietettiin Onnimannin pihalla, jonne oli saatu pystytettyä niin kahvilaa kuin pomppulinnaa. Alemmas pihalle viritetystä teltasta kuultiin päivän mittään musiikkiesityksiä päiväkotilaisten vanhempien […]

Also posted in Events, People Tagged , , , , , , , |

Vappuxtravaganza

A timelapse-video from a vappu “brunch” a couple of months ago. I was stupid enough not to pack a second battery with me, so the video falls a little short. It might have been a blessing in disguise for some partygoers, though. 😉 Shot with a Nikon D700 and a Sigma 28mm 1.8

Also posted in Events, People Tagged , , , , , , , |